Hallituksen pitäisi osata maassa parhaiten

Kaiken hallituksen ulkopuolisen mediakeskustelun lomassa tuli sellainen naivi ajatus mieleen, että mikä hallitus on ja mitä se tekee, tai pitäisi tehdä?

Eikö sen pidä osata parhaiten maassa hoitaa nimenomaan kansalaisten isot asiat: Terveys-, koulutus-, ympäristö-, liikenne-, sosiaali- sekä työ- ja eläkeasiat?

Hallituksella on käytössään kaikki mahdolliset asiantuntijat, satoja avustajia ja globaalit kanavat aidosti fiksuihin ihmisiin.

Jos nyt mietitään nykyistä sakkia, niin kaikki on sekaisemmin kuin koskaan. Keskitytään jo tuleviin vaaleihin, omiin virkoihin EU:ssa ja keskinäiseen eripuraan! No ehkä ympäristöpuolelta joitakin plussiakin matkaan (mm. autoverotuksen ohjaus käyttösuuntaan ja ekoon).

Ja vaikea on oikeasti nähdä sieltä toiselta puolen salia tulevan parannusta tänä (EU-vaalit) tai ensi vuonna (kunnallisvaalit)? Sitten ihmetellään, miksi äänestysprosentit jatkavat mahalaskuaan?

Eniten kuitenkin huolettaa surkeus vielä suuremmissa kysymyksissä, jotka koskevat koko (läntistä) palloa. Digitaalisuusmurros, robotiikan nousu, uusiutuvan energian tuotanto & varastointi, ilmastonmuutosmuutokset, jne. jne.

Hei, tod. näk. jo kahdeksan vuoden päästä soitetaan robottitakseja kotien eteen! Ja minkä kotien? (Pienten) tehoneliöityjen, ekologisten, modulaaristen ja oivaltavien asuntojen, jotka sijaitsevat taloissa, joista löytyvät laajat yhteisötilat (huolto- ja pesutilat, ajanvietto, varastointi, jne.) ja ruuantuotantoa katot täynnä! (Toim. huom. Rakennusyhtiöt jatkavat kipsilevykoppien liukuhihnarakentamista niin kauan, kun kukaan ei enää osta niitä. Ja siitä ei olla kaukana.)

Helvetin hyvä kysymys on: Mistä nopeasti valoa majakan päähän? Ja minkä majakan? Suomen, EU:n, IMF:n vai minkä?

Pikku Apuri

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa